torstai 15. joulukuuta 2016

Parhaat puitteet jouluaterialle!

Oletko sinäkin jouluihmisiä? Minä alan hyräillä joululauluja jo marraskuun puolessa välissä ja joulukuusi on saatava sisälle jo näihin aikoihin! Koristeiden kanssa maltan odottaa aattoaamuun saakka, koska kuusen koristelu on tärkeä osa meidän perheen jouluperinteitä.

Joulussa on sitä jotain tunnelmaa. Siihen liittyy paljon erilaisia muistoja niin lapsuudesta kuin teinivuosiltakin. Jokajouluinen perinne on kuitenkin ollut jouluaterialla käyminen omien vanhempien luona. Viime vuosina perhe on kasvanut sisaruksien lapsilla, joten vanhempien vanha pöytä on jäänyt kovasti pieneksi meidän suurelle joulusakillemme.

Tänä vuonna päätimme siis ilahduttaa sisarusten kanssa äitiä ja isää uudella ruokapöydällä ja tuoleilla. Löysimme hyvän nettikaupan, josta ruokailuryhmät saa tilattua edullisesti ja nopealla toimituksella. Koska emme voi jättää tätä asiaa ihan jouluaattoon, pöytä ja tuolit ovat jo saapuneet perille ja kävimme juuri eilen ne kokoamassa ja laittamassa paikoilleen. Täytyy sanoa, että äidin ja isän ilmeet olivat näkemisen arvoisia - saatoinpa nähdä jopa pienen liikutuksen kyyneleen äidin silmäkulmassa.

Yhteiset hetket ovat tärkeitä - ja mikäpä olisi parempi tapa nauttia yhteisistä hetkistä kuin herkullisen aterian äärellä. Toivotan teille kaikille oikein ihanaa ja tunnelmallista joulua. Nauttikaa hetkistä rakkaittenne kanssa!



perjantai 18. marraskuuta 2016

Vinkkejä talviautoilijalle

Oletko sinä niitä, jotka puivat nyrkkiä liikenteessä? Jos vastasit kyllä, on aika ottaa pieni rauhoittava tauko ajamisesta ja miettiä, miten voit omalla kohdallasi vaikuttaa liikenneturvallisuuteen.

Kelien muuttuessa olen huomannut liikennekäyttäytymisessä muutoksia - ikävä kyllä, ei parempaan suuntaan. Siksi haluankin jakaa muutamia zeniläisiä vinkkejä kaikille talvikuskeille:

Muista, että talvikeleillä tarvitset huomattavasti enemmän aikaa reagoimiseen. Liukas, märkä ja sohjoinen tienpinta käyttäytyy täysin eri tavalla kuin kuiva kesätie, oli allasi sitten huippumenopeli tai pieni kottero.

Pidä autostasi hyvää huolta ja ennakoi talvikelejä - tarkista renkaiden kunto sekä huolehdi, että tuulilasinpyyhkijät ovat hyvässä kunnossa. Varaa autoon myös lumiharja ja tarvikkeita tuulilasin ja ikkunoiden puhdistamiseen kuurasta ja jäästä.

Älä nuukaile! Ethän halua tinkiä turvallisuudesta rahan takia? Minulle muiden ja oma henki ja elämä on tärkeämpää kuin muutaman euron säästäminen. Itse hankin aina kaikki citroen varaosat näppärästi netistä. Olen huomannut, että netissä shoppaileminen on vaivatonta ja myös edullisempaa kuin kivijalkamyymälöissä pyöriminen.

Tee tästä talvesta kaikkien aikojen turvallisin liikenteessä. Kaikkiin asioihin et voi vaikuttaa, mutta tähän voit kantaa kortesi kekoon ihan varmasti!




tiistai 27. syyskuuta 2016

Jenkkisisustusta

Olen innostunut etsimään sisustusideoita eri maista. Mitä mieltä olette näistä jenkkityylisistä sisutuksista? Eivät hullumpia, vaikka amerikkalaisia niin paljon parjataankin tyylittömyydestä!





maanantai 19. syyskuuta 2016

keskiviikko 24. elokuuta 2016

Espanjalaista tyyliä sisustukseen?

Olen aina ihaillut espanjalaista tyyliä: siinä on jotain eksoottista, mutta samalla linjakasta.

Mitäs mieltä olette seuraavista interiooreista? Kauniita, vai mitä?




torstai 18. elokuuta 2016

Ranskalaista sisustustyyliä

Mitäs mieltä olette tyylin kuninkaina tunnettujen ranskalaisten sisustustyylistä?

En ole aina ihan samoilla linjoilla, mutta tyylikkäitä ja mielenkiintoisia ratkaisujahan nämä ovat:)





tiistai 28. kesäkuuta 2016

Rappioromantiikkaa

Autiotaloissa on mielestäni jotain kiehtovaa. Niissä tuntee samalla menneen ajan ja nostalgisen fiiliksen.

Näistä saisi tuunamalla ihan mahtavia!




perjantai 17. kesäkuuta 2016

Terassipuutarha

Onko sinunkin unelmasi oma kattopuutarha?

Olen aina unelmoinut kodista, jonka katolla voisin nautiskella ihanista kesäilloista puutarhan keskellä. Tässä muutamia inspiraatiokuvia!



sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

Rippijuhlat

Kesä on paras aika juhlia kaikkia mukavia tapahtumia, mitä elämässä tulee. Yksi askel kohti aikuisuutta on tietysti rippijuhlat, ja ne tulevat siskon pojalla eteen heinäkuussa.

Olen auttanut siskoa suunnittelemaan rippijuhlia, ja menen varmasti myös keittiöön auttelemaan - onhan päivän aikana monesti luvassa kymmenittäin vieraita. Myös kutsukorttien printtaminen jäi minun vastuulleni. Onneksi tilasin netistä musteet suoraan kotiin, ettei tarvinnut huolehtia patruunoiden loppumisesta kesken printtailua. Väripatruunat ovat yleensä aika hintavia, mutta tästä osoitteesta nordicink.fi sain nekin todella edullisesti ja nopeasti.

Nyt pitäisi vielä keksiä hyvä rippilahja pojalle. Onneksi aikaa on vielä muutamia viikkoja!




lauantai 4. kesäkuuta 2016

Boho-sisustusta

Taas keksin hakea kaikkea ihanaa inspiraatiota netistä. Voisin vaihtaa sisustustyyliä vaikka päivittäin, niin antoisaa näitä on katsella!




tiistai 24. toukokuuta 2016

Ihana biisi ja loistava video

Kyllä venäläiset osaa. Euroviisujen hienoin esitys ja osui juuri minun tyylitajuuni loistavasti!


maanantai 16. toukokuuta 2016

Tyyliä sisustukseen

Upeita tyylejä - ehkäpä modernia designia joskus myös meillä!


 Ja tässä koti ulkoa päin!


Ihana olohuone!

Upea lounge

tiistai 26. huhtikuuta 2016

Nainen vaikeassa tilanteessa

Autoilu on aina ollut lähellä minun sydäntäni - auton korjaaminen taas ei ollenkaan! Viime viikolla auto sanoi poks ja päätti olla lähtemättä kotipihasta minnekään. Turhaan yritin googlettaa, mistä ongelmat voisivat johtua. Konepellinkin avaaminen oli minulle suuren työn ja tuskan takana! Onneksi otin tutun bussin ja pääsin töihin kuitenkin ajoissa. Tällä kertaa jäi sitten vain kaikki suunnitellut ostokset tekemättä!

Tässä tilanteessa otinkin yhteyttä ystävääni, joka tietää autoista huomattavasti minua enemmän. Ilmeisesti jokin osa oli vaihdettava, ja ystäväni paikansi sen helposti. En tiennytkään, että mikä tahansa autotarvike on helppoa tilata näppärästi netistä.






maanantai 25. huhtikuuta 2016

Sisustustarroilla uutta ilmettä kotiin!

Sisutustarroilla voit luoda uutta ilmettä huoneeseen kuin huoneeseen. Tässä on viimeaikainen suosikkini.


perjantai 22. huhtikuuta 2016

Princen muistolle

Hän poistui eilen keskuudestamme. Olen aina rakastanut Princen musiikkia. Todellinen taiteilija ja ihmeellinen kameleontti. R.I.P.


maanantai 29. helmikuuta 2016

Tämä musiikki koskettaa

En olekaan tainnut viime aikoina laittaa suosikkimusiikkiani, joten nyt on ehdottomasti hittibiisi postauksen aika.

Kaikenlaista musiikkia tulee kuunneltua päivät pitkät, mutta löysin tämän vanhan suosikin.

Electric Light Orchestrassa on sitä jotain! Ehkäpä se on Livin' Thing.




lauantai 20. helmikuuta 2016

Lumikenkäilyä

Oletteko käyneet vielä lumikenkäilemässä? Minäpäs kokeilin eilen - ja auttttssss! Kylläpä sattuu reiden ojentajiin. Täytyy kyllä sanoa, että tämä varmasti tekee myös hyvää, eli heti, kun seuraava tilaisuus tarjoutuu, aion mennä uudestaan.

Lumikenkäily on hauska ja reipas harrastus.

Eipä sitten muuta, kun hangille!




sunnuntai 7. helmikuuta 2016

Autoilua metsäteillä

Nyt se on vihdoinkin tehty! Nimittäin mökin kauppakirjan allekirjoittaminen. Ihana, pieni mummon mökki odottaa kunnostajaansa alle sadan kilometrin ajomatkan päässä. Ihan näihin hintoihin en kylläkään päässyt!

Kevät kuluu varmasti pitkälti mökillä, joka kaipaa ihan täydellistä muodonmuutosta. Se on todellakin sisustajan unelma! Saan täysin vapaat kädet tehdä mökistä mieleiseni. Ensimmäiseksi on luvassa paljon hiomista ja kunnostusta. Täytyypä kaminakin uusia, mutta se varmasti onnistuu hyvin, kun on osaava remonttimies paikalla.

Ainoa ongelma on mökille vievä tie, joka on iltaisin todella pimeä. Siksipä olen ollut kaukaa viisas, ja hankin hyvissä ajoin myös auton lisävalot, jotta näen huristella valon määrästä riippumatta perille.


keskiviikko 20. tammikuuta 2016

Aikamoinen alku tälle vuodelle

Miksi niin moni hieno hahmo on poistunut keskuudestamme tänä tammikuun alkuna? Surullista. Voimia heidän läheisilleen!


sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Massive Attack ja David Bowie

Tässä biisissä on sitä jotain. Olen kunnellut tällä viikolla lukemattomia kertoja, ja tuntuu siltä, että en saa tarpeekseni.