lauantai 19. lokakuuta 2013

Pakollinen talvi tulee -blogiteksti

Ihanaa! Lunta sataa maahan hiljalleen, ja koko perhe hiljentyy sohvalle katsomaan elokuvaa kynttilän valossa <3 Talvi on perheellemme ehdottomasti rakkainta aikaa. Itse asiassa pojat ovat jo alkaneet kirjoittamaan (Joonas tietenkin isoveljensä avulla) joulupukille lahjalistoja. Kohta päästään koko perheellä pulkkamäkeen ja makkaranpaistoon kirpeässä talvi-ilmassa. Mutta sitä ennen on edessä haastava tilanne: nimittäin uusien talvitakien osto.

Meidän perheen aikuisten talvivarustukseen kuuluvat kestävät Peak Performance takit, jotka tilataan aina netistä molempien hermoja säästääksemme... Tänä vuonna ajattelimme tehdä takkien oston vieläkin helpommaksi ja tilata Kallelle uuden takin samasta verkkokaupasta. Joonakselle menee Kallen vanha Rukan puku, joka on palvellut hyvin jo muutaman vuoden.

Minusta talvi on ihanaa aikaa kylmyydestä huolimatta. Jos on kylmä, silloin kannattaa myös pukeutua sen mukaan! Niinpä käytän itsekin toppahousuja kylillä yksin tai lasten kanssa kulkiessani, eikä hävetä yhtään. Itse asiassa tunnen itseni monia nuoria naisia viisaammaksi, sillä en valita kylmästä, jota ei voi muuttaa, vaan sopeudun itse pukeutumalla kunnon vaatteisiin. Peukku ylös teille kaikille muille, jotka olette samaa mieltä!

Lähdenkin tästä verkkoshoppailemaan, että saadaan pojille ja meille pian uudet talvivaatteet päälle. Kaunista talvista iltaa teille kaikille!


Miehelle tulee tämmönen:


Ja mulle tämmönen:




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti